Leijonatarinoita
Diakonien kiitos Auta Lasta Auta Perhettä keräykselle
Leijonat järjestivät jälleen kerran ruokatarvikekeräyksen Korson
K-kaupassa. Kaupassa asioiville tarjottiin mahdollisuutta lahjoittaa
ruokatavaraa alueen ihmisten hyväksi. Leijonat toimittivat ruoan
diakoniatoimistolle lokakuussa.
Diakoniatoimistolla diakoniatyöntekijät varastoivat tavarat päivämäärien
mukaan, jotta kaikki lahjoitukset tulevat hyödynnetyksi ennen päivämäärien
vanhenemista. Lahjoitetuista ruokatarvikkeista kootaan ruokakassi
diakonia-asiakkaalle. Työntekijä arvioi tapauskohtaisesti avun tarpeen.
Monipuolinen ruokakasssi ilahduttaa erityisesti lapsiperheitä esim. koulujen ja
tarhan lomaaikoina.
Diakoniapäivystyksessä voi asioida tiistaisin ja torstaisin klo 10-12.
Päivystykseen ei tarvitse varata aikaa.
Leijonien tekemä
työ tukee vahvasti alueen vähävaraisten ihmisten selviytymistä arjessa.
Diakoniatyö on kiitollinen yhteistyöstä Leijonien kanssa.
Pia Olkkonen
Syksy on alkanut ja Leijonat heränneet toimeen.
Uusi kausi on alkanut täydellä teholla. Presidenttimme Ari Tammen johdolla olemme ja toteuttaneet jo muutamia aktiviteettejakin.
Jotta pystyisimme paremmin palvelemaan teitä, panostamme tänä vuonna uusien Leijonien rekrytointiin. Jos olet kiinnostunut tekemään hyvää, hyvässä seurassa, ota yhteyttä Presidenttiimme Ari Tammeen.
Liity joukkoomme: Lisätietoja:
Ari Tammi, 040 353 7228, ari.tammi(at)gmail.com.
Klubikokous 9.4.2015 & Hallituksen kokous 23.4
- Korson Leijonat järjesti veteraani-illan Kuninkaan Kaaressa 9.4.2015
- Korson mieslaulajien konserttiin hyväksyttiin ostettavaksi 15 lippua, jotka
lahjoitetaan veteraaneille
- Hallituksen vaihtokokous on 9.5.
- Auta
Lasta- Auta perhettä -aktiviteetti on 16.5.
- Mikkolan koulun musiikkiluokan anomukseen hyväksyttiin
- Korson
alueen perusopetuksen stipendeihin päätettiin hyväksyä 2730 euroa. Yhteensä 42
kpl.
- Korsolainen
isäntäperhe ottaa kanadalaisen nuorisovaihtajan luokseen.
- Riku Saikkoa muistettiin 50-vuotissyntymäpäivälahjalla.
Kuvassa Presidentti Timo Partanen onnittelee päivänsankaria
Päätös
uudeksi hallitukseksi:
Presidentti Ari Tammi
1. varapresidentti Eero Piiroinen
2. varapresidentti Timo Koskelin
sihteeri Ilkka Tarjo
rahastonhoitaja Jorma Hämäläinen
nuorisovaihdon
asiamies Pasi Alaspää
veteraanivastaava Jari Ihalainen
pastpresidentti Timo Partanen
klubimestari Tuulo Ruippo
varaklubimestari Timo Partanen
Muut toimijat
viestintävastaava Jyrki Autio
toiminnantarkastaja Hannu Korpisaari
varatoiminnantarkastaja Mauri Salminen
Korson Leijonat 35 vuotta / Charter
Klubikokous 8.1.2015
Klubin uusi jäsen, Jussi Hurmola, esittäytyi. Jussi pyörittää maijoituspaikka Kuninkaan Kaarretta yhdessä konserttiviulisti Caroline Kempfin kanssa.
Kuvassa Leijonien Presidentti Timo Partanen ja Leijonakummi Mauri Salminen ottavat Jussilta Lions-lupauksen.
Klubikokouksen pääaiheena oli Talvimyräkän suunnittelu. Myräkkä on Korson Leijenien päätapahtuma.
Leijonien lahjoitukset 1.7.2013 - 30.6.2014
Osallistumalla Leijonien tempauksiin, autat meitä auttamaan. Kaudella 1.7.2013 - 30.6.2014 lahjoitimme seuraavasti:
- Joulupolku: 1400
€
- Nuorisovaihto: 600 €
- Stipendit: 2290 €
- Turvallisuustyöryhmä: 1019 €
- Lahjoitukset 2500 €
Lahjoituksia
myönnetty hallituksen päätöksellä erikohteisiin hakemusten perusteella. Esimerkkejä lahjoitusten saajista: Korson VPK, Mikkolan koulun musiikiluokka, Korson päiväkodit, Kansainväliset
avustukohteet liittyen Melvin Jonespolkintoihin jne.
Rahalahjoituksien lisäksi teemme myös auttavaa hyväntekeväisyyttä. Painopisteenä lapset, nuoret, vanhukset ja veteraanit.
Klubikokous 4.12.2014
Yksinäisten vanhusten Virtapiiriryhmän Lotta-museo retkeen
lahjoitettiin 150 euroa.
Jussi Hurmola otettiin klubiin uudeksi jäseneksi.
Eero Piiroista muistettiin 50-vuotissyntymäpäivälahjalla.
Kuvassa
.
Hannu Korpisaari, Mauri Salminen, Reijo Haarma ja Jaakko
Sarkima palkittiin ansiomerkillä 35-vuotta kestäneestä klubin jäsenyydestä.
Leijonat auttamassa veteraaneja
Korsolaisen veteraanin Kaarlo Martikaisen rännien
tyhjennyksessä Ilkka Palomäki.
Ensimmäinen kosketus Leijoniin.
Liityin Korson Leijoniin 8.11.2014. Ensimmäinen kuukausi leijonissa on tulossa vasta täyteen, mutta aktiinen järjestö otti minut heti mukaan joukkoihin. Ensimmäinen asia jonka opin Leijonissa on, että hyväntekeväisyyttä ei tarvitse tehdä otsa rypyssä. Jengi jaksaa osallistua, kun osallistuminen on mukavaa.
Ensimmäinen osallistuminen oli itsenäisuuspäivän lämpötila-arvauksien myynti. Mietin, että mitenköhän niitäkin kaupattaisiin. Näköjään aika helposti. Kun vaan osaa avata suunsa oikeassa paikassa. Ja hauskaa on se, että nyt ystäväpiirissä oikeasti jännitämme kuka arvasi lähimmäksi. Taas on yksi jutunaihe lisää kun tapaamme.
Korso 1.12.2014, Jyrki Autio
Klubikokous 8.11.2014Klubin
uusiksi jäseniksi otettiin Jani Mäkinen ja Jyrki Autio
(Kuvassa oikealla leijonakummien kanssa)
Kokouksessa Past.
Presidentti Ilkka Palomäki sai 100% presidentin ansiomitalin.
Metsotornin viimeinen klubi-kokous 5.4
Vartiokylän
klubista
oli vieras nykyinen presidentti Arto Mörönen. Hän toi terveiset
klubiltaan ja esitteli
klubin toimintoja ja mainitsi jäsenmääräkseen 22. Pääaktiviteetti on
Drug Free
Zone eli huumeiden vastainen työ esimerkkinä infon jakaminen
yläkoulussa. Kuvassa presidentit Arto ja Ilkka vaihtavat klbien
viirejä. Kokouksen jälkeen saunottiin ja nautittiin Tuulon tekemästä
kiusauksesta.